Artikkelit






Artikkelit




























Hyvä ruoka - parempi mieli



Tuomas Kyrö kirjoitti hiljattain kolumnissaan Saarioisten ruoasta, jota äidit eivät laita, toisin kuin mainoksessa luvataan. Mainoksen slogan on kuitenkin hyvin muotoiltu ja kiistämättä totta. Päivittäinen ruokamme vain on valitettavan kaukana siitä lähiruoasta tai slow foodista, jolla meidän pitäisi itsemme ravita niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Mats-Eric Nilsson kertoo kirjassaan Den hemlige kocken, että saamme ruoastamme arviolta 6-7 kiloa lisäaineita vuodessa, mikä ei ole ihan vähän. Sopii kysyä, kuinka paljon tuo määrä lisää ylivilkkautta, keskittymishäiriöitä, allergioita tai jopa syöpää syömishäiriöistä puhumattakaan. Keittiössä seisaaltaan hotkittu mikroruoka suoraan pakkauksesta täyttää kyllä vatsan, muttei tuota mielihyvää eikä ravitse. Runsailla ravinteilla kasvatettu, torjunta-aineilla käsitelty ja lisäaineilla höystetty valmisruoka on kuin entinen kakku: päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Kun perheen hätäiseen arkisyömiseen lisätään koulujen makeis- ja limsa-automaattien sekä lähikauppojen rasvaiset ja makeat houkutukset, ei liene ihme, että lapsemme ja nuoremme lihovat, väsyvät ja nahistelevat. Äitivainaa mutisi jo reilut kolmekymmentä vuotta sitten, että tulisipa uudelleen pula-aika, niin lapset oppisivat arvostamaan perusruokaa. Äitirukka, näkisitpä arjen nyt!

Urbaani legenda kertoo pääkaupunkiseudun lähiönuoresta, jolle vasta armeijassa selvisi, että perunoissa on joku outo, ruskea kalvo päällä. Tositarina lohjalaisesta yläkoulusta paljastaa, etteivät seiskaluokkalaiset tytöt tahdo suostua pesemään perunoita, koska niissä on hiukan multaa päällä. Mitähän pissikset tuumaisivat tuoreesta mateesta, joka pitäisi nylkeä?

Ruokapalveluita ollaan Lohjallakin kovaa vauhtia keskittämässä. Tarkoitus on, että esimerkiksi kaikki varhaiskasvatuksen tarvitsema ruoka tehdään yhdessä suuressa valmistuskeittiössä, josta se jaetaan kylmänä päiväkoteihin. Siellä se ainoastaan lämmitetään ja laitetaan tarjolle. Lapsilta jää ruoanvalmistuksen kokemus kokonaan pois. He eivät opi arvostamaan monipuolista keittiötyötä eivätkä saa ”pellolta pöytään”-kokemusta ennen kuin yläkoulun kotitaloustunneilla. Toivottavasti päiväkodeissa silti ainakin leivotaan. Vehnäsen tuoksu silloin tällöin ehkäisee nuorisorikollisuutta, sanoi entinen kollegani. Pulla suussa tosin. Tässä kohdin lukija älähtää, että kotonahan ne lapset saavat kokemuksensa niin leipomisesta kuin ruoanlaitostakin. Valitettava tosiasia on, että läheskään kaikissa kodeissa näin ei ole. Vanhemmilla on kiireensä, lapsilla harrastuksensa. Perheenjäsenet syövät mitä ehtivät, milloin ehtivät.

Koska nuorimmaisellani on useita ruoka-aineyliherkkyyksiä, joudun näkemään normaalia enemmän vaivaa kaupassa käydessäni. Toisaalta allergiat ovat helpottaneet valintojani: jätän osittain pakon sanelemana hyllyyn tuotteet, joissa on liikaa mausteita tai lisäaineita. Ruokaostoksilla harhaillessani ikävöin lähes viikoittain kauppahallia, josta voisin hakea tuoreita, lähellä tuotettuja, lisäaineettomia paperiin kääräistyjä peruselintarvikkeita.

Yhteinen ruokailu on tässä kiireisessä maailmassa yksi vähäisistä vapaan keskustelun hetkistä. Olkoonkin pöydässä vain leipää ja yksinkertaista keittoa, se on herkullista, jos samalla voi keventää sydäntään kotiväen tai ystävien kesken. Keskustelun aiheillakin on merkitystä. Nyt jo eläkkeellä oleva pomoni piti tarkan huolen siitä, ettei kahvitauolla puhuttu työasioista. Viisas nainen.

Kerrotaan, että kauan sitten viisi leipää ja kaksi kalaa riitti ravitsemaan 5000 miestä, arvatenkin perheineen, ja ruokaa jäi silti yli. Ei siinä ehkä ollutkaan ihmeestä kyse. Vilpitön auttamisen ja yhteisöllisyyden halu saivat ihmiset kaivamaan koriensa ja pussukoidensa pohjat ja tuomaan kaiken liikenevän yhteiseen ruokahetkeen. Saavutettiin nykytermin mukaan win-win – tilanne: kaikki paikalla olleet tulivat ravituiksi niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Ihmisen ei ole hyvä syödä yksin.







Paula Nordström:
Onko jätteenpoltolla tulevaisuutta?



Lohjan seudun ympäristöyhdistys järjesti 11.10. Laurentius-salissa erinomaisen tilaisuuden, jossa luennoivat tutkija Erja Heino Suomen Luonnonsuojeluliitosta sekä tuotepäällikkö Lassi Hietanen Lassila & Tikanoja Oyj:stä. En malta olla jakamatta muutamia illan aikana esiintuotuja tosiasioita Länsi-Uusimaan lukijoiden kanssa.

Suomessa yhdyskuntajätteiden määrän kasvu on pysähtynyt, ja raaka-aineiden jatkuvan hinnannousun johdosta kierrätys ja jätteiden synnyn ehkäisy ovat jo nyt tulleet niin kannattaviksi, että polttolaitoksille on vaikea saada kannattavasti poltettavaa jätettä. Siksi Keravan ja Lahden jätteenpolttolaitosten rakentamisesta on luovuttu. On luultavaa, että mikään taho Suomessa ei polta jätettä enää 20 vuoden päästä.

Kaatopaikalle päätyvä yhdyskuntajäte sisältää tutkimusten mukaan noin 70 % kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön kelpaavaa jätettä: noin 40 % biojätettä, 20 % kierrätyskelpoista paperia ja kuitupakkauksia, 10 % lasia, metallia ja käyttökelpoisia tavaroita. Noin 15 % jätteestä kelpaa vain kaatopaikalle (esim. märkää tai likaista paperia, palamatonta tai klooripitoista jätettä). Siis vain 26 000 tonnia YTV:n ja murto-osa Rosk´n Rollin määräysvallassa olevasta jätteestä on kierrätyskelvotonta ja palaa energiaa tuottaen.

Jotta suunnitellun kokoinen 250 000 – 375 000 tonnia polttava laitos voitaisiin rakentaa, olisi YTV:n ja Rosk´n Rollin sitouduttava viemään polttoon arviolta 30 vuoden ajan laitoksen kapasiteettia vastaava määrä jätettä. Polttoon pitäisi viedä siis kaikki kierrätyskelpoinen ja palamatonkin YTV:n ja Rosk´n Rollin määräysvallassa oleva jäte. Jätelain mukaan on ensisijaisesti pyrittävä ehkäisemään jätteen syntyä ja toissijaisesti tehostettava jätteiden kierrätystä. Useiden jätejakeiden, kuten biojätteen ja kuitupakkausten kierrätysjärjestelmät on vasta äskettäin saatu kuntoon pääkaupunkiseudulla. Muovijätteen kierrätystä kehitellään. On siis luultavaa, että entistä suurempi osa jätteistä päätyy jatkossa kierrätykseen.

Jätelain läheisyysperiaatteen mukaan jätteet on käsiteltävä jossain lähimmistä asianmukaisista paikoista. Kierrätyskelpoisten jätteiden kuljettaminen Lohjalle poltettavaksi rikkoisi sekä jätelain hierarkiaa että läheisyysperiaatetta. Kuntien ja YTV:n on lain mukaan selvitettävä jätestrategiansa ympäristövaikutukset. YTV ei toteuttanut lainkaan lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä muuttaessaan jätestrategiansa pelkästään arinapolttoon perustuvaksi. Tätä koskeva valitus on käsiteltävänä Helsingin hallinto-oikeudessa ja saanee ratkaisunsa tässä kuussa.

Myöskään jätteenpolttolaitoksen hanke-YVAa ei sen paremmin M-Realin energiantuotantohankkeen kuin YTV:n jätteenkäsittelyhankkeenkaan osalta ole toteutettu ympäristövaikutusten arviointia koskevien määräysten mukaisesti. Hankkeen vaikutuksia mm. jätteiden synnyn ehkäisyyn ja kierrätykseen ei selvitetty kummassakaan arviointimenettelyssä. Niin sanottu 0-vaihtoehto oli kummassakin YVA-menettelyssä jätelain vastainen, sillä vaihtoehtona ei jätelain mukaan voi olla jätteen läjityksen jatkaminen kaatopaikalle ilman jätteiden synnyn ehkäisyn ja kierrätyksen lisäämistä. Myös pääkaupunkiseudun ja Lohjan välisen liikenteen vaikutukset jätettiin selvittämättä kummassakin YVA-menettelyssä.

Jätteenpolttolaitos nostaisi jätteen käsittely- ja kuljetusmaksuja merkittävästi. Samoin se merkitsisi energiataloudellista tuhlaamista monestakin syystä. Jätteenpolttolaitos tuottaisi vain 15 % sähköä ja 85 % lämpöä, kun taas esimerkiksi maakaasuvoimalaitoksella pystytään tuottamaan 50 % sähköä ja 50 % lämpöä. Sähköllä on aina kysyntää, mutta jos tehdas ei tarvitse lämpöä esimerkiksi tuotantohäiriöiden, lakon tms. syyn vuoksi, joudutaan lämpö ohjaamaan Lohjanjärveen. Samoin käy, jos tehdas lopettaa kokonaan toimintansa – mikä ei valitettavasti ole poissuljettu vaihtoehto.

Maakaasuvoimalan tuotantokapasiteettia on helppo säätää tarvittavan energiamäärän mukaan, mutta jätteenpolttolaitos tuottaa suunnilleen vakiomäärän energiaa, sillä jätettä syntyy tasaisesti ympäri vuoden ja laitoksella on pakko polttaa jätettä sitä mukaa kuin sitä tuodaan. Täysin käyttökelpoinen, jätteenpolttolaitokseen verrattuna erittäin energiatehokas ja selvästi vähemmän ympäristöhaittoja aiheuttava maakaasuvoimala jäisi jätteenpolttolaitoksen myötä vaille käyttöä. Pääasiassa kierrätyskelpoinen ja suurelta osin ehkäistävissä oleva jäte olisi pakko viedä laitokselle huolimatta raaka-aineiden odotettavissa olevasta jatkuvasta hinnannoususta.


Lohjanharjun Vihreät ry:n puolesta
Paula Nordström
puheenjohtaja




LOHJA EI TARVITSE LENTOKENTTÄÄ



Lohjan kaupunginhallitus päätti 19.5. tarjota liikenne- ja viestintäministeriölle Lohjan alueita mahdollisiksi lentokentän sijoituspaikoiksi. Uuden kentän olisi tarkoitus korvata Helsingin Malmin pienkonekentän nykyiset toiminnot, minkä lisäksi kentällä harjoitettaisiin rahti-, reitti-, ja tilauslentoliikennettä ja kenties myös sotilasilmailua.

Hanke esiteltiin valtuutetuille pikaisesti ja pintapuolisesti, ja muutaman päivän jälkeen se jo tuotiin kaupunginhallituksen käsittelyyn. Menettely oli hätiköityä ja likimain hipoo huonoa hallintotapaa. Edes naapurikunta Inkoota ei informoitu, vaikka suunnitelma koskettaa sitäkin.

Koska kyse on tavattoman laajasta ja useiden ihmisten elinoloihin vaikuttavasta hankkeesta, se olisi pitänyt avata julkiselle kansalaiskeskustelulle ennen kuin minkäänlaista toimivaltaa luovutetaan kaupungin ulkopuolelle. Halutaanko Lohjalle ylipäätään lentokenttää, ja millaisin ehdoin?

Nyt on ehditty aiheuttaa kiusaa erityisesti Nummenkylän ja Teutarin asukkaille, jotka pohtivat lentokenttähankkeen vaikutuksia esimerkiksi asuntojensa hintoihin ja elinkeinojensa jatkuvuuteen. Tietenkään kentän sijoituspaikkaa ei ole ratkaistu, ja toki myöhemmin mahdollisesti tehtävässä yva-selvityksessä asukkaita tullaan kuulemaan.

Mutta pelkkä tietoisuus siitä, että lentokenttä lukuisine haittoineen saattaisi tulla heidän kotinurkilleen, on kuin roikkumista löysässä hirressä. Monet ovat muuttaneet alueille aivan toisenlaisten lupausten perässä ja ovat siksi vihaisia ja tuntevat itsensä huijatuiksi.

Jos lentokenttähankkeen kanssa ei olisi kiirehditty, myös luottamushenkilöt olisivat ehtineet perehtyä asiaan syvemmin.

Tällöin olisi voitu ottaa huomioon se vaihtoehto, ettei Malmin kenttää tarvitsisi välttämättä korvata ollenkaan. 70-vuotiaalla Malmin kentällä on kulttuurihistoriallista arvoa, ja monet haluavat säilyttää sen pienilmailun käytössä.

Eikä enempään ole edes tarvetta. Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotiekapasiteetti on kolmannen kiitotien myötä noussut 48 operaatiosta 80 operaatioon tunnissa. Kapasiteetti ei silti ole läheskään täydessä käytössä.

Ja Finnairin kotimaanlentojen matkustajamäärä on laskenut 2000-luvulla jo neljänneksen. Suomen lentokentistä kannattavia ovat vain seitsemän yli 300 000 vuotuisen matkustajan kenttää: Helsinki-Vantaa, Oulu, Tampere, Turku, Kuopio, Rovaniemi ja Vaasa.

Lohjan kaupunginjohdon haaveet saada Lohjan kenttä kannattavaksi perustuvat muun muassa siihen, että halpalentoyhtiöt siirtäisivät toimintojaan tänne. Toiveet ovat lyhytnäköisiä ja epärealistisia. Kerosiinin, kuten muidenkin öljytuotteiden, jatkuva hinnannousu, pyyhkäisee useimmat halpalentoyhtiöt markkinoilta 5-10 vuodessa. Lentäminen kallistuu tulevaisuudessa myös siksi, että vuonna 2012 lentoliikenne otetaan EU:n päästökaupan piiriin.

Lopulta tärkein syy vastustaa lentokentän rakentamista Lohjalle - tai minnekään - on ilmastopolitiikka. Lentoliikenne lämmittää ilmakehää 2-5 kertaa enemmän kuin vastaavat hiilidioksidipäästöt maan pinnalla. Jos aiomme ottaa ilmastokatastrofin torjumisen edes hiukkasen tosissamme, meidän on syytä rajoittaa lentoliikenne vain välttämättömään ja pidättäytyä kokonaan uusien kenttien rakentamisesta.

On viitteitä, että kaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothkin olisi viime aikoina puhunut vastuullisen ilmastopolitiikan puolesta. Lohjan lentokenttähankkeen ponteva edistäminen kertoo kuitenkin, että sanojen ja tekojen välillä on ammottava ristiriita.

Sen sijaan, että uneksisimme lentokentästä, lohjalaisten olisi syytä ruveta vaatimaan henkilöjunaliikennettä sähköistettävälle Karjaa-Riihimäki-rataosuudelle. Se helpottaisi kotimaan matkustamista kestävämmällä tavalla.

Lohjanharjun vihreät

Paula Nordström, puheenjohtaja

Ismo Voutilainen, sihteeri

Jarmo Pasanen, hallituksen jäsen








KOTIMAISESTA ADOPTIOSTA




3.9.2008 Mtv3 ohjelmaan liittyen
Kotimaiset adoptiot ovat olleet pitkään kansainvälisten adoptioiden “varjossa”. Harvemmin minulle tulee puhelinsoittoja kotimaiseen adoptioon liittyen. Osasyynä se, että suurin osa haluaa ja odottaa lasta ulkomailta. Kotimaisen lapsen adoptioista harvemmin puhutaan.
Hyvä, että asiaa esille tuodaan. Suomessa adoptiokotia tarvitsevia lapsia sijoitetaan Pelastakaa Lasten kautta n.30 per vuosi.
Suomessa ei ole “pakkoadoptiota” ja kotimainen adoptio voi tapahtua lapsen biologisen vanhemman oikeudella päättä lapsensa luovuttamisesta adoptoitavaksi. Lapsen syntymän jälkeen vanhemmilla on vähintään kahdeksan viikon harkinta-aika, ennen kuin suostumus voidaan allekirjoittaa. Myös isän suostumus tarvitaan, jos lapsi on syntynyt avioliitossa tai isyys on vahvistettu. Adoptioperheen suhteen voidaan esittää toiveita.
Vanhemmilla voi olla monia ongelmia jo ennen lapsen odotusta tai syntymää sekä lapsen saannin jälkeen. Vanhempia autetaan pohtimaan elämäntilannettaan ja vaihtoehtoja kun he ovat harkitsemassa adoptiota.
Lasta voidaan hoitaa harkinta-aikana lastenkodissa tai hoitoperheessä.
Vanhempien päättyessä adoptioon, on pienen ihmisen elämä saanut uuden alun. Adoptiossa on tärkeää huolehtia lapsen edusta, löytää lapselle pysyvä ja turvallinen koti. Lapsella on mahdollisuus varttua näin perheessä, jossa häneen rakennetaan elinikäinen, hoitava ja lämmin suhde. Lapsella mahdollisuus saada sitä tukea ja turvaa, rakkautta, koko elämänsä ajan, mitä biologisilla vanhemmilla ei syystä tai toisesta ole mahdollista antaa.
Jonkun toisen lapsen elämäntaival voi olla toisenlainen. Perheiden moninaiset ongelmat ovat hyvin tiedossamme ja ongelmaperheiden vanhemmat joutuvat kamppailemaan niin itsensä kuin viranomaisten kanssa siitä, mikä on lapsen edun mukaista, mikä ei.
Ohjelmassa kerrottiin 16 000 lapsen olevan sijaisperheissä. Hädänalaisia lapsia 80 000 sosiaalitoimen alla. Huostaan otettuja lapsia ei oteta lapsia odottaviin perheisiin. Luvut ovat pöyristyttäviä. Voi vain kuvitella lapsen ja nuoren elämänkaaren, sen miten laitokset ja tietty turvattomuuden tunne hänen elämäänsä vaikuttaa. Lapsi/nuori on kenties käynyt jo kovan elämän koulun terapiakokeiluineen päivineen. Lapsen tunnevammaisuus on kova hinta suhteessa turvattuun lapsuuteen. Usein nämä kovia kokeneet lapset tarvitsevat ammattiauttajia. Toki selviytyjiäkin löytyy ja he itse haluavat olla vaikuttamassa joko omien tai muiden lapsien kautta lapsen asemaan yhteiskunnassa.
Heräsi kysymys onko mitään tehtävissä? Voitaisiinko laillisin keinoin vaikuttaa niin, että edes osa niistä lapsista, joilla vaikeaa, pääsisivät kotimaisen adoption piiriin? Mikä on lapsen etu, jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä pysty itse lapsiaan kasvattamaan tai hoitamaan, mutta eivät osaltaan ajattele lainkaan tai hyväksy adoption mahdollisuutta? Jos ja kun eletään vaikeissa oloissa. Kotimaisen adoption osalta tilanne ei ole muuttumassa. Voimmeko me muuttaa sen?

Pipsa Piipponen LTO
Lohjan Pelastakaa Lapset ry:n pj
Lohjanharjun vihreät
Siv.ltkunnan jäsen



etusivulle